sunnuntai, marraskuu 22, 2009

Ich habe einfach genossen

Olen siis yksinkertaisesti nauttinut täällä olemisesta. Juuri äsken söimme fondueta iltaruoaksi ja se oli oikeastaan kiitosruokailu muutosta; paikalla oli myös muutamia ihmisiä jotka olivat auttaneet muuttopäivänämme. Fondue on ihanaa, mutta ahh, niin täyttävää. Söin ehkä vähän liikaakin. Se on aina vaarana täällä syödessään, sillä ruoka on hyvää ja sitä helposti syö liikaa.


Eilen tein poikeuksellisen pitkän työpäivän, jonka jouduin alottamaan myös turhan aikaisin (herätys oli viideltä aamulla, sillä toisessa perheessäni oli oltava seitsemältä). Vanhemmat olivat yksinkertaisesti töissä ja vietin koko päivän poikien kanssa. Ehdimme tehdä vaikka mitä päivän aikana ja kaikkea hauskaakin ehti tapahtua, esimerkiksi naapurityömaan rakennusmiehet pyydystivät kaniamme...

Muuten työt sujuvat normaalisti; lasten kanssa oleilua ja pientä siivoilua. Lapset kasvavat aina suuremmiksi ja suuremmiksi ja olenkin miettinyt monesti etteivät he ole voineet olla pienempiä! Kuvamateriaali kyllä väittää muuta. Pah!

Eipä minulle kuulu kuulumisien puolesta oikein mitään. Olen tehnyt viimeiset kaksi kuukautta poikeuksellisen paljon töitä, mutta joulukuussa työmäärä vähenee jo huomattavasti. Sama jatkuu tammikuussa, että uskoisin myös postauksien määrän kasvavan, sillä minulla on vielä monta juttua ja ideaa joista haluaisin kirjoittaa.


Ensi viikolla lähden Müncheniin, Saksaan. Pidän 3 päivän ylimääräisen vapaan, koska silloin perheen kuopuksen syntyessä olin koko päivän poikien kanssa. Yhdisetettynä viikonloppuun olen siis reissussa 5 päivää. Odotan kyllä matkaa innolla (sain tänään muuten junalippuni!), sillä viime kuukaisien työmäärä alkaa pikkuhiljaa tuntua.

Yritän tässä kirjoittaa Sveitsi-esittelyä lisää ennen matkaani, mutten lupaa mitään. Kalenterini on minilomaani ennen aika täynnä töistä ja huomenna tapaan tyttöjä St. Gallenissa. Mutta katsotaan ja toivotaan parasta.

tiistai, marraskuu 03, 2009

Mörschwil notta kuulumisia

Olin sunnuntaina niin laiska, etten jaksanutkaan kirjoittaa mitään. Sveitsin esittelypostauskin jäi keskiviikoksi tekemättä kun luulin tiistaina olevani puoli kymmeneltä kotona sen yhdentoista sijaan, niin en sitten enää silloin jaksanut ruveta kirjoittamaan mitään. Sitten viikko hujahtikin tosi nopeasti ohitse ja lopputulos oli nolla blogitekstien suhteen. Nyt lupasin noin miljoonannen kerran ottaa itseäni niskasta kiinni ja olenkin aloittanut tekstien varastoonkirjoittamisen. Ehkäpä se auttaa postaustahdin kasvamisessa. Vähän ärsyttää se, että lähes joka postauksessa selittelen, miksi niitä kirjoituksia ei ole tullut...

Mutta tässä viime viikolla tapahtunutta:

- tiistaina ollessani toisessa perheessä töissä menin jo 4(!)-vuotiaan pojan kanssa äiti-lapsi urheiluhetkeen, joka oli ihan mukavaa

- sain pitkän tauon jälkeen lähetettyä postcrossing-kortteja

- kävin viimeinkin Luzernissa, joka oli todella kaunis kaupunki! mutta siitä lisää myöhemmin

- minulle ostettiin paluulippu Suomeen, jonne saavun 29.01.2010

-
tajusin päivieni hupenevan hurjaa tahtia (tänään enää 86 päivää jäljellä) ja olen tehnyt uusitun must-do-to listan sekä ostoslistan että mitä kaikkea täältä pitäisi Suomeen viedä

- olen viettänyt suhteellisen siivouspainoitteista työviikkoa

- aloitin uudella saksan kielen kurssilla (tämän kurssin jälkeen saan tehdä diplomin!)


tänään olen mm:

- viettänyt siivousaamua töissä: pyykit, muutaman huoneen imurointia, ovien pesua...

- syönyt sveitsiläisen ja suomalaisen ruoan sekoitusta lounaaksi

- leikkinyt iltapäivällä perheen nuorimman ja vanhemman lapsen kanssa, keskimäisen ollessa päiväunilla

- ollut perhekokouksessa

- käynyt koulussa ja oppinut lisää saksan kielen koukeroista

- hakenut Starbucksista Latten

- ostanut viimeinkin uudet rintaliivit (olen onnistunut rikkomaan kahdet tämän syksyn aikana.. tosin ne olivatkin jo melko vanhoja)

- päättänyt toivelistastani joulupukille (! :D, siinä on muuten huimat 2 kohtaa)

- olen kuunellut lähes tauotta Volbeatia, tällä hetkellä soi coverbiisi im so lonesome i could cry



Eiköhän siinä ollut jo kaikki mainitsemisen arvoinen, nyt pääsenkin esittelemään tämän ns. kotikaupunkini tai osuvimmin sanottuna kylän. Asukkaita on noin 3000 ja ihmistä useammin täällä tulee lehmä vastaan. Tosin jos se ihminen eksyy tielle, niin Grüezi on aivan ehdoton tervehdys. Ruokakauppoja kylään on eksynyt yksi, joka on törkeän ylihinnoiteltu, mutta viehättävä. Ravintoloita taitaa olla kaksi kuten leipomoitakin. Maaseutuyrittäjiä on paljon, mikä on ihanaa. Heiltä voi ostaa mm. ihanaa itsetehtyä hilloa, joita ei ole hinnoilla pilattu. Olennaisena osana kylään kuuluu kirkko ja jopa yksi pankkikin täältä löytyy. Lastentarha ja peruskoulutkin löytyvät. Kylässä on Sveitsin alhaisimpia veroja, mutta kalleimpia taloja. Mitähän muuta... Täällä tuoksuu ihan maaseudulle (mikä on positiivinen asia) ja asumme luonnonhelmassa, vaikka toisaalta St. Galleniin päsee junalla 8 minuutissa. St. Gallenhan on noin 80 000 asukkaan kaupunki.


Seuraavaksi seuraa kuvapläjäys!











Mörschwilissä löytyy tämäntyyppisiä taloja monia. Ko talo on otettu "keskustasta", aivan kirkon vierestä.








Kuvat kaupungintalosta ja pankista (jonka nimi on tuo Raiffeisen).








Vasemmalla puolella tietä sijaitsee pankki että kunnantalo ja oikealla puolella on kirkko.






Kirkko lähikuvassa.








Kuvaa metsästä ja sillalta, jossa käyn lähes joka viikko kävelemässä. Ensimmäistä kertaa siltaa ylittäessäni jalat tutisivat...








Muutamia kuvia metsästä.






Totta kai meiltä muutamat sveitsiläiset kukkulat näkyvät. Ne ovat jo lumenpeitossa.






Kuten lähes joka puolelle Sveitsiä, niin myös Mörschwiliin pääsee junalla. Juan-asemasta olenkin laittanut jo aiemmin kuvan (löytyy heinäkuun kohdalta, jos kiinnostaa enemmänkin..).

Palaamisiin!

sunnuntai, lokakuu 25, 2009

Kuulumisia, pikaisia sellaisia

En sitten jaksanutkaan tehdä sitä Sveitsin esittelypostausta keskiviikolle, kun minua rupesi masentamaan, kun kukaan ei ole taaskaan kommentoinut. Surullista eikö :)

Olen viettänyt suhteellisen normaalia työviikkoa. Pääperheessä olen siivoamisen lisäksi leikkinyt lapsien kanssa ja olemme mm. lukeneet kirjoja, tehneet leegorakennelmia sekä leikinneet veneillä. Toisessa perheessä oli ihan normaalit siivouskuviot sekä nuoremman pojan kanssa leikkimistä.

Keskiviiikoiltana sain valitettavasti mahataudin. Wää. Onneksi se oli ohi yhden yön jälkeen.

Olen löytänyt täältä Mörschwilistä yhden aivan ihanan kävelypaikan, josta olen ottanut myös kuvia, mutta niiden koneelle siirtämisessä hiukan kestää... Jos ottaisinkin sen ensi viikon tavoitteekseni ja sitten pääsisin jo ensi viikonloppuna esittelemään sen. Suunnitelmissani on myös tänään lähteä sinne kävelylle. Siellä on vain niin kaunista!

Tässä postauksessa ei ollut oikein mitään päätä eikä häntää, mutta hengissä ollaan edelleen ja työt sujuvat hyvin. Muistakaahan nyt välillä kommentoidakin, niin en masennu ihan tyystin.

Mukavaa sunnuntaipäivän jatkoa sekä alkavaa viikkoa!


sunnuntai, lokakuu 18, 2009

Syyslomaviikko

Olin (tai olen itseasiassa vielä tämän sunnuntain) syyslomalla 12.10-18.10. Kuten jo aiemmassa postauksessa kirjoitin, niin hyvä ystäväni Suomesta saapui tänne ja tarkoituksenamme oli lähteä Geneveen, Länsi-Sveitsiin. Vaikka lause lupaili jotain vähän muuta, niin juuri Geneveen päädyimmekin maanantai-iltana. Olimme varanneet nuorisohotellista sängyt (6 hengen yhteishuoneesta) ja hostellia ei voi kuin kehua! Halpaan hintaan sisältyi aamupala, lukollinen kaappi sekä julkisen liikenteen kortti koko oleskeluajalle. Torstaina siirryimme tänne Itä-Sveitsiin, Mörschwiliin ja St. Galleniin pyörimään. Ystäväni lähti eilen takaisin Suomeen.

Maanantai alkoi sillä, että menin ystävääni lentokentälle vastaan (Zürichiin), josta matkamme jatkui Zürichiin keskustaan. Kävimme syömässä, kiersimme kaupunkia (kävellen ja suhtellisen painavien laukkujemme kanssa) ja juttelimme. Monia maisemakuvia Zürichistä ei ole, vaan taisimme keskittyä enemmän toisiemme kuvaamiseen.









Kuvaa Zürichjärveltä. Istuimme järven rannalla juttelemassa.









Lisää kuvaa Zürichjärven rannalta.




Lähdimme iltaseitsemän jälkeen Geneveen (jotta pääsin alennuskortillani ilmaiseksi) ja olimme Genevessä kymmenen aikoihin. Juna-matka meni suhteellisen ryytyneissä tunnelmissa, mutta hauskuutta ei puuttunut.









Tiistaina aamupalan ja 3 tunnin päiväunien (n. klo 9-12) jälkeen suuntasimme kaunpungille pyörimään. Tarkoituksena oli shoppailla ja käydä katsomassa St. Pierren katedraalia ja tietysti vanhaa kaupunkia.Onnistuimme tehtävässämme suhteellisen hyvin, vaikka St. Pierreä etsimme tovin jos toisenkin...

Ylläoleva kuva on Genevejärveltä.





Yllä oleva kuva on myös Genevejärveltä. Geneve on Sveitsin toiseksi suurin kaupunki ja asukkaita löytyy n. 190 000. Geneve on monien kansainvälisten järjestöjen kotipaikka ja sieltä löytyykin mm. CERN, KMN, PR ja UNO.
Geneve on myös yllättäen Genevekantoonin pääkaupunki.








Genevejärvellä sijaitsee aivan ihania puistoja ja myös kaupungin tunnus eli Jet d´Eau, joka oli kyllä sinne mennessämme pois päältä... Suihkulähde suihkuttaa 140 metrin korkeuteen vettä. Se pitäisi näkyä lähes koko kaupungista, mutta esimerkiksi kovan tuulen aikana se on pois päältä (ja tämä kävi juuri meille).










Geneve on täynnä (lähes koko muun Sveitsin tapaan) kauniita vanhanajan rakennuksia, jotka ovat täynnä ihania yksityiskohtia. Toisaalta näin myös kaikista ränsistyneimmät julkisivut koko Sveitsissä oloaikani ajalta.






St. Pierren kirkko oli uskomattoman kaunis, vaikka sitä etsiessämme jäädyimmekin hivenen. En tainnut vielä mainita, että Genevessä oli uskomattoman kylmä tuuli?



Kesiviikon ohjelmaan kuului Lausannessa vieraileminen sekä Genevessä shoppailua aamulla. Itsehän en niin kovasti shoppaillut (minulta kuitenkin "katosi" viikon aikana muutama satanen)... Parhaimmat löytöni ovat ehdottomasti henkselit sekä rannekelloni. Olen aivan rakastunut!







Lausannessa rakennukset ja maisemat olivat aivan uskomattomia. Ihanat vuorijärvinäkymät loistivat kaunpungissa. Minulla ei ole valittettavasti monia kuvia Lausannesta itsestään, joka on harmi. Kaupunki kun tosiaan oli valtavan kaunis.







Lausanne on Sveitsin viidenneksi suurin kaupunki ja asukkaita on n. 130 000. Lausanne on Vaudin kantoonin pääkaupunki. Kuuluisa Lausanne on viiniviljelmistään sekä oppilaitoksistaan. Ja Mannerhein vietti viimeiset elinvuotensa Lausannessa sekä myös kuoli siellä. Lausanne sijaitsee myös ranskankielisellä alueella sekä Genevejärven rannalla.




Pieni esimerkki Lausannessa olevista kauniista taloista.



Torstain suunnitelmissa oli tulla tänne Itään. Junalla matka kesti n. 5 tuntia (joka oli vähemmän kuin olin kuvitellut!). Aamulla kävimme YK:n päämajalla sekä Punaisen Ristin museossa. Junalla St. Galleniin lähdimme yhden jälkeen päivällä ja St. Galleniin saavuimme kuudelta. Junamatka oli pitkä ja juttumme olivat melko... lennokkaita. Lauleskelimme mm. puista.










Yllä olevat kuvat ovat YK:n päämajalta. Ihan komian näköistä siellä oli.








Minua henkilökohtaisesti kiinnosti kaikista kaupungin museoista Punaisen Ristin museo, sillä olen ollut jäsen 7-vuotiaasta... Museo oli mielestäni erittäin mielenkiintoinen ja teenkin siitä ihan oman postauksensa, sillä sen verran kuvia tuli napattua.

Torstai-iltana söimme ähkyyn ja vähän sen ylikin raclettea, saunoimme sekä katselimme elokuvan. Halusimme viettää rennon illan, vaikka viikkomme ei ollutkaan kovin raskas. Silti tuli käveltyä melkoisesti ja matkustaminen vie aina energiaa, vaikka vain istuisi paikallaan.

Perjantaina nukuimme pitkään ja kävimme St. Gallenissa että Shopping Arenalla. St. Gallenista katsastimme katedraalin ja keskustan ylipäätänsä ja Arenalle menimme shoppailemaan. Itse en enää tässä vaiheessa kuluttanut rahaa kuin ruokaan ja matkalippuihin. Vähän tuonne tilille kurkistaminen nimittäin pelottaa...

Eilen vein ystäväni juna-asemalla ja hän lähti takaisin Suomeen. Tämä oli ihan tylsää, mielestäni olisimme voineet viettää toisen samanlaisen viikon. Onhan töiden tekminen ihan mukavaa, mutta matkustaminen... Siinä on sitä jotakin ja varsinkin ystävän kanssa se on jotain aivan mahtavaa.

Ensi viikolla on siis luvassa tavallinen työviikko ja kouluunkin olisi mentävä. Meillä oli koulusta lomaa viikko ennen omaa lomaani ja omalla lomallani en tietenkään päässyt kouluun, kun se olisi ollut suht. pitkän matkan takana. Mitään erikoista ei kuitenkaan ole luvassa (paitsi palkkapäivä jeah!) ja postauksia tulee ainakin keskiviikkona ja viikonloppuna. Siihen asti ade!


ps. mitä pidätte uudesta ulkoasusta?

sunnuntai, lokakuu 11, 2009

Lokakuun ensimmäinen...

Hävettää taas kirjoittaa blogitauosta. On mulla kyllä taas oikeita syitäkin... Olin flunssassa ja nyt kuluneena viikonloppuna on muuten vain kiirettä pitänyt.

Näin ystävääni ja kävimme Olma-messuilla ja vaikka mitä! Tänään olen pakannut, sillä huomenna alkaa syyslomani! Ystäväni Suomesta tulee tänne ja lähdemme Genèveen ja Lausanneen. Tulemme loppuviikosta tänne St. Galleniin pyörimään ennen kuin hän lähtee takaisin Suomeen.

Olen ottanut mm. Mörschwilistä kuvia, mutta en ole saanut siirettyä niitä vielä koneelle. Olenhan jo kertonut kuinka hankalaa se on? Minun pitää tehdä siis toisen koneen kautta ja siirtää kuvat muistitikulle ja sitten vasta omalle koneelleni...

Mutta ensi viikonloppuna teen postauksia lisää oikein kunnolla ja ajan kanssa. Ja oikein kuvien kera.

Siihen saakka oikein ihanaa syksyä!

keskiviikko, syyskuu 30, 2009

Bern

Seuraavana esittelyssä Sveitsin pääkaupunki eli Bern. Olen käynyt Bernissä 2 kertaa, mutta valitettavasti kuvia ei juurikaan ole. Valitsin omistamistani kuvista viisi (julkaisemattomia kuvia jäi maksimissaan 3...). Bern on mielestäni erittäin kaunis kaupunki, siellä on aivan uskomattoman kauniita vanhoja rakennuksia. Haluaisin mahdollisesti käydä siellä vielä uudelleen. Saa nähdä, että miten aika ja muut jutut sallisivat sen.


Bern on siitä jännä pääkaupunki, että se on asukasluvultaan vasta neljänneksi suurin Sveitsin kaupungeista. Asukkaita sieltä löytyy siis n. 123 000.



Mielikuvani ovat erittäin lämpimät Bernistä. Kaupunki tuntuu pieneltä ja rauhalliselta, vaikka se on melko suuri. Kaikkea mitä tarvitsee on lähettyvillä, mutta kuitenkin jää sellainen pienen kylän tuntu. Esimerkiksi Sveitsin suurin kaupunki Zürich ei mielestäni pysty.


Lopuksi sitten muutama kuva.











Sveitsin "eduskuntatalo". En tiedä miten onnistuin saamaan siitä vinon, mutta jotenkin se oli mahdollista... Talon edessä oli kesälle jonkinlaisia suihkulähteitä eli tuosta maasta nousi vetti ilmaan. Oli ihan hauska näky.








Kuvaa Bernin pääjuna-asemalta.








Aare-joki.









Randomtaloja Aarella.







keskiviikko, syyskuu 23, 2009

Arbon

Arbon on pieni kaupunki, joka sijaitsee Thurgaun kanttoonissa Itä-Sveitsissä, Bodenseen rannalla. Asukkaita Arbonissa on n. 10 000 (vuoden 2007 tietojen mukaan).

Itse vietin suuren osan kesästäni Arbonissa mansikoita syöden. Kaupunki ja sen ranta ovat uskomattoman kauniita ja viihdyin siellä äärimmäisen hyvin. Erona minun ja toisten rentoutujien välillä oli se, että hakeuduin varjoon loikoilemaan, kun muut menivät aurinkoon. Tämä ei liene kenellekään yllätys... Lämpöasteet ylsivät yleensä yli kolmenkymmenen, mutta tuli siellä kyllä muutama sadepäiväkin vietettyä. Kerran, loppukesästä, järvellä (siis järvellä!) oli pieni lautta, jossa oli flyygeli, jota soitti mies. Valitettavasti minulla ei ollut kameraa mukana, mutta se oli aivan uskomatonta. Samainen mies esiintyi samanlaisesti myös vanhassa kotikaupungissani Rorschachissa.

En tiedä, että tulenko nyt syksyn tullen viettämään yhtä tiiviisti aikaa Arbonissa kuin kesällä, mutta tulen varmasti käymään siellä ennen lähtöäni. Kesää ajatellessani eräs ensimmäisistä mieleentulevista asioista minulle on Arbon.

Jos nyt kuitenkin jätän kaupungin hehkuttamisen siihen ja siirryn tärkeimpään asiaan eli kuviin. Saa luvan nauttia.






Arbon Schloss eli Arbonin linna.







Kirkko.







Kaupunkikuvaa keskustasta.









Kirkko.








Kappeli.








Rannalta.








Open Air Kino-festivaali.








Rannalta.












Rannalta.







Ja jokaisesta järven rannalla sijaitsevasta kaupungista löytyvä kapistus...

maanantai, syyskuu 21, 2009

Väliaikakatsaus: kahvia ja pullaa!

Tässä hetkisen tuumailtuani tulin tulokseen, että tämä blogi tulee päivittymään noin 2 kertaa viikossa. Päivitykset ovat esittelyitä Sveitsistä sekä viikkokuulumisiani. Keskiviikkoaamulle tulen ajastamaan Sveitsistä kertovia postauksia ja viikonlopun aikana tulee viikkokuulumiseni. Toki muunlaisiakin postauksia tullaan näkemään ja jos on jotain juttutoiveita niin niitä otetaan vastaan.












Olen nykyään hyvin tehokkaasti välin ma-pe töissä ja silloin en jaksa tehdä mitään. No, okei, olen koukkuuntunut sarjaan nimeltä True Blood ja katselen sitä yhden jakson illassa, jos ehdin. Nyt viikonloppuna olen kyllä parhaimmillani katsonut kolmekin jaksoa päivässä... Ja nyt olen niin pitkällä, että yksi jakso tänään niin olen katsonut 1 tuotantokauden kokonaan! Sitten onkin hyvä jatkaa toisella tuottiksella... Ehh.

Sarjaa kommentoidakseni: aivan mahtava! Ja ko. ohjelmassa on paras alkuteksti koskaan. Biisistä vastaa Jace Everett ja voi pojat, sitä ei kuvaa mikään muu sana kuin upea. Mutta lyhykäisyydessään sarjaan kuuluu vampyyreita, jotka elevät ainakin näennäisesti rauhassa ihmisten kanssa Louisiniassa (kuvitelkaapa se aksentti, millä ohjelmassa puhutaan). Jos nyt jätän tämän hehkuttamisen tähän...







Töitä siis riittää, kuten aiemmin jo totesin. Maanantaisin olen töissä kello 8-15, sitten kouluun muutamaksi tunniksi ja ilta yleensä vapaa. Tiistain olen vanhan tavan mukaan toisessa perheessä työajalla 9-18. Keskiviikkoisin taas ns. pääperheessä kello 8-15, kouluun muutamaksi tunniksi ja koulun jälkeen toiseen perheeseen babysittaamaan. Tämä ei kuulemma ole pysyvää... Torstaisin ja perjantaisin olen yleensä töissä kello 8-17. Viikonloput menevät pääosin rentoutumiseen ja reissaamiseen. Tosin nyt reissaamisen suhteen olen tauolla, kun ihana ystäväni Suomesta tulee kylään lokakuun puolivälin tienoilla ja lähdemme valloittamaan ranskankielistä Sveitsiä. Odotan jo innolla! <3


Ensi viikolla ei ole mitään kovin erityistä ohjelmaa. Tänään on tosiaan ne nuorimmaisen pojan 3-vuotissynttärit ja torstaina käyn Zürichissä hoitamassa asioita. Viikonloppuni vapaa (teen n. 1 kahdessa kuukaudessa lauantaina töitä) ja sunnuntaina ajattelin käydä Shopping Arenalla, joka täyttää 2 vuotta (ja on siten poikkeusellisesti sunnuntaina auki). Odotan siis hulvattomia tarjouksia ja toivoisin löytäväni uuden takin. No, ainahan sitä saa haaveilla.


Nyt katson yhden jakson True Bloodia ja sitten hipsin nukkumaan (tätä kirjoittaessani on sunnuntai-ilta, mutta ajastin tämän maanantaiaamulle). Seuraava postaus ilmestyy keskivikkona ja sen jälkeen asiaan palataan viikonlopun aikana. Mukavaa alkuviikkoa!





Kuvat ovat hiekkaveistoskilpailujen MM-kisoista, jotka olivat Rorschachissa kesällä. Itseasiassa veistokset olivat nähtävillä vielä viime viikollakin.




Jace Everettin Bad Things on mahtavin biisi hetkeen!

lauantai, syyskuu 19, 2009

Yli kuukauden tauon jälkeen....

Lupailin viimeksi parantaa bloggaamistahtiani, mutta viimeisestä postauksesta on yli kuukausi aikaa.... On mulla kyllä ihan syykin sille, sillä sairastuin viime kuussa ja paranemisessa on kestänyt jonkin aikaa. Mistään vakavasta ei ollut kyse ja olenkin nyt aivan kunnossa. Eli yhä täällä Sveitsissä eletään ja tehdään töitä sekä opiskellaan saksaa.

Töitä tuntuu olevan vain ihan hirmuisen paljon ja aikaa muulle elämälle (myös bloggaamiselle) ei tunnu juuri olevan. Olen ottanut energiajuomat osaksi elämääni, mikä ei sinänsä ole kovin terveellistä ja älykästä, mutta niitä kuluu maksimissaan 5 kappaletta viikossa. Vai mitä itse tekisitte työpäivinä, jotka alkavat aamulla kello 8, jatkuvat iltapäivä kolmeen, josta sitten pitää juosta junaan ja kouluun neljäksi, koulusta pääsee kuudelta ja sen jälkeen saa juosta jälleen junaan, että ehtii olla töissä taas puoli seitsemän aikoihin. Kotiin pääsee lähtemään n. 11 aikaan illalla (kun illan työt ovat toisessa perheessä ja seuraavana aamuna toisessa perheessä pitää olla töissä kuitenkin jälleen kahdeksalta...) ja kotonahan ollaan siinä 12 aikaan. On kyllä tullut sellainen olo, että olenko ihan hullu, kun olen suostunut tuollaiseen, mutta onneksi tämä ei ole kovin pitkäaikaista (käsittääkseni maksimissaan 4 kerrasta kyse). Ja jos tämä jostain syystä jäisi pysyväksi ratkaisuksi, niin uskoisin sanovani heiheit.

Mutta se niistä ikävistä puolista. Lapsien kanssa sujuu hyvin ja he ovat kasvaneet ihan hirmuisesti! Nuorimmainenkin on jo puolivuotias ja toiseksi nuorin täyttää maanantaina 3-vuotta (tai kolmanneksi nuorin, jos myös toisen perheen lapset lasketaan mukaan). Ihan uskomatonta. Heidän kanssaan on ilo temmeltää eikä ole hetkiä (no ainakaan kovin usein; tuossa edeltävässä kappaleessa kuvatun työpäivän jälkeen kieltämättä tuli seuraavanlainen tunne), jolloin miettisin että ei kai töitä taas.

Aika kulkee muutenkin ihan uskomatonta vauhtia eteenpäin, sillä puolentoista viikon kuluttua olen ollut täällä 8 kuukautta. Se on ihan käsittämättömän lyhyt ja pitkä aika. 4 kuukautta enää täällä. Aikamoista.

Viime postauksessa lupailin niitä kuvia Alpeilta (joilla olen muuten käynyt nyt 2 kertaa!). Yritän tänään ja huomenna kirjoittaa lisää postauksia ja ajastaa niitä tuleville viikoille. Voisin myös viimein käydä ottamassa niitä kuvia täältä Mörschwilistä... Mutta nyt kuvia Alpeilta, olkaatten hyvät!

(Pientä faktaa vielä: Olimme siis viikonlopun Graubündenissä, juhlistamassa Sveitsin kansallispäivää. Lähimmän kylän nimi oli Stierva. Olimme vähän reilun 2000 metrin korkeudessa. Oli aivan uskomatonta!)













Yleiskuvaa mökiltä kuvattuna.









Pienehköltä vuoristopolulta löytyi noin ihastuttava kyltti.







Sangossa liehui itseoikeutetusti Sveitsin lippu.








Muutama alppimökki.







Kuva illalta.








Kyllä siellä alhaalla oli elämää!








Kukkulaa.









Pilvet olivat eritysen jänniä ylhäältä katseltuina... Varsinkin muutama meni ihan vierestä alaspäin!







Lisää pilviä.










Ja niin ne pilvet sieltä laskeutuivat.

maanantai, elokuu 03, 2009

Maanantaita

Eilen illalla palattiin Alpeilta, jossa vietimme viikonlopun Alppimökillä. Lauantaina oli Sveitsin kansallispäivä ja sitä oli oikein mukavaa juhlia siellä ylhäällä. Mökkimme oli 2074 metrin korkeudessa. Maisemat olivat komeat! Kirjoitan kuitenkin myöhemmin siitä ihan kunnollisen postauksen, joten joudutte nyt tyytymään yhteen kuvaan raketista launtailta:








En ole pitkään, pitkään aikaan vain kertounut päivieni tapahtumista. Tänään olen ollut töissä kello 8-16.30. Aamuni alkoi imuroinnilla, johon upposi uudessa talossamme aikaa lähes puolitoista tuntia. Imuroinnin jälkeen viihdytin perheen nuorimmaista, sillä hän ei ihan innostunut veljiensä poliisileikistä. Leikittyämme hetken kävimme tyhjentämässä talomme roskikset, sillä roskamme tullaan hakemaan huomenaamulla (ja ne siis haetaan kerran viikossa eikä meillä ole roska-astiaa tms. pihalla, joten roskapussit joutuisvat lojumaan viikon talossa...). Imuroinnin jälkeen perheen äiti lähti kauppaan keskimmäisen lapsen kanssa, jolloin jäin viihdyttämään nuorimmaista sekä vanhinta lasta. Noin 40 minuuttia kului nuorimmaisen tytön kriisiin, jonka syy ei ole vieläkään selvinnyt. Hän huusi suoraa huutoa eikä mikään kelvannut. Onneksi hän lopulta nukahti. Tämän jälkeen olimme vanhimman pojan kanssa palomiehiä ja sammutimme käytännössa koko talossa roihunneen palon. Keskimmäisen sekä äidin tullessa kotiin siirryimme pelamaan sellaista Einkaufen-peliä, jossa on tarkoitus opettaa lapsille rahan arvoa sekä numeroita. Pelin loputtua kello oli sopivasti 12.15 eli ruoka-aika! Ruoan jälkeen siivosin keittiön uusien tehtävieni puitteissa (eli minun ei enää tarvitse silittää!). Tämän jälkeen lähdimme poikien kanssa kävelylle ja päädyimme paikalliseen leikkipuistoon leikkimään. Sieltä palatessamme söimme välipalaa sekä pesimme talon peilit sekä osan ikkunoista. Perheen äiti oli käynyt ostamassa mansikoita, joita perkasimme puoli kuuteen saakka. Tein siis vähän ylitöitä, mutta minusta oli mukava olla avuksi. Sitten olikin iltaruoan aika, jolloin söimme mm. mansikkarahkaa, joka oli hyvää. Sen jälkeen pesin vielä vessani, pyyhin pölyt huoneestani, vaihdoin lakanat ja pistin pyykkiä pyörimään. Vielä pitäisi kukat kastella... Tässä syy minkä takia en näitä enää juuri kirjoittele; en tee mitään kovinkaan kummallista arkipäivinä (jolloin olen töissä).

Huomenna menen lähes kuukauden tauon jälkeen toiseen perheeseeni töihin. Saa nähdä, mitä huominen tuo tullessaan.


Palaan asiaan todennäköisesti keskiviikkona, joten mukavaa alkuviikkoa!



Kysyn nyt kuitenkin vielä, että toivoisitteko enemmän tällaisia mitä tein tänään postauksia vai yleistä löpinää? Vai kenties sekä että?